FM Nutricode

10 ASKELTA

Kymmenen askelta onnelliseen ja terveeseen elämään

 

Jokaisen oma onnelisuus syntyy eri asioista. Erilaisuus onkin hienoa. "Kuinka tulla onnelliseksi?" – ei ole olemassa yhtä kaikenkattavaa vastausta tähän kysymykseen. On kuitenkin olemassa malleja, jotka auttavat meitä löytämään rauhan, tasapainon ja terveyttä. Tutustu seuraaviin ajatuksiin, ala elää niitä todeksi – ja on todennäköistä, että asiat alkavat mennä haluamaasi suuntaan. Onnellisuus ei loppujen lopuksi edellytä suuria tekoja. Katso vaikka!

 
  1. Nauti jokaisesta ateriasta

Ruoka on oleellisessa roolissa elämääsi - älä aliarvioi sen merkitystä. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä ja miten syöt. Kaikkien aterioiden tulisi olla tarkoin harkittuja ja monipuollisia. Syöminen on itse asiassa eräänlainen pyhä toimitus, josta tulisi nauttia joka päivä. Varmista siis todellakin, että ruokavaliosi on monipuolinen ja perustuu laadukkaisiin tuotteisiin, kaikista eri elintarvikeryhmistä. Älä unohda, että elimistö tarvitsee oikein toimiakseen tiettyjä sääntöjä. Kuten esimerkiksi, että ateriat tulisi syödä säännöllisesti tasaisin väliajoin.

 

  1. Juon runsaasti vettä

    Pij dużo wody

Vedellä on erittäin tärkeä tehtävä elimistössä. Se on enemmän kuin solujen rakennusaine. Nimittäin juuri veden avulla elimistösi toimii oikein, sillä se kuljettaa kaikkia ravintoaineita, joita ruuasta saamme. Muista juoda noin kaksi litraa vettä päivässä, jolloin kehosi pysyy ihanteellisessa tilassa, ja se saa Sinut kokemaan olosi upeaksi.

 

  1. Muista ravintolisät

    Stosuj suplementy diety

Vaikka toteutatkin terveellisen ruokavalion periaatteita, voi elimistösi silti kärsiä vitamiini- ja kivennäisainepuutoksesta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa turvautua ravintolisiin, joiden päätehtävänä on auttaa kehoa. Oikeat lisäravinteen voivat saada ihmeitä aikaiseksi! Väsymyksen tunne vähenee ja olemuksesi sekä yleiskunto kohenevat.

 
  1. Ehdoton EI päihteille ja tupakkatuotteille

    Stanowcze NIE dla używek

Sinulle saattaa olle tuttua se tunne, kun heräät sunnuntaina valtavaan päänsärkyyn ja voimat ovat poissa. Itse asiassa onnellisuuden ja terveyden saavuttamiseksi ei tarvitse tehdä suuriakaan, sillä jo savukkeiden ja alkoholin välttäminen auttaa! Tupakkatuotteiden ja alkoholin mielihyvää tuotteva tunne on loppujen lopuksi vain kupla. Karu totuus on, että niistä on vain haittaa, kuten huonovointisuus ja turhat rahamenot todistavat.

 
  1. Ole aktiivinen

    Żyj aktywnie

Fyysinen aktiivisuus pitää kehon hyvässä kunnossa. Liikunnan iloa tuottava vaikutus on todistettu tieteellisestikin. Säännöllinen liikunta – oli se sitten kuntosaliharjoitusta tai ulkoilua – tuottaa kehossamme lisäannoksen endorfiinia, onnenhormonia. Ja onneahan ei voi olla koskaan liikaa, eikö niin!

 
  1. Nuku hyvin

    Wysypiaj się

Olipa työsi mikä tahansa ja olipa Sinulla päivän mittaan vaikka kuinka paljon askaretta – muistathan, että elimistö ei ole kone, vaan se vaatii päivittäistä uudistumista toimiakseen kunnolla. Sopiva annos unta - noin 8 tuntia yössä – on elinvoiman perusta.

 
  1. Tee päiväsuunnitelmaa

    Ustal plan dnia

Päivittäisen kiireen ja monien velvollisuuksien vuoksi on hyvin tavallista, että alamme unohtaa asioita, jotka tuli tehdä päivän aikana. Tätä tapahtuu meille kaikille. Todellisuudessa kestää vain viisi minuuttia tehdä pienelle paperinpalalle itselleen tehtävälista, mikä helpottaisi stressiä. Järjestys arkipäivässä heijastuu myös lähimpiin ihmissuhteisiin myönteisesti.

 
  1. Rakasta

    Dziel się miłością

Mieti, mikä tuottaa elämässi eniten onnea. Esimerkiksi yhteys ystäviin ja perheen kesken on varmasti yksi näistä asioista. Keskustelut, nauru ja yhdessä tekeminen – ne rikastuttavat elämää. VArmista joka päivä aikaa läheisille – älä unohda kertoa heille, kuinka paljon heitä rakastat. Pieni teko, joka synnyttää hyvänolontunteen. Ja tämä toimii molempiin suuntiin!

 
  1. Huomioi itseäsi

    Pamiętaj o sobie

Yritätkö jatkuvasti miellyttää ympärillä olevia ihmisiä? Ethän unohda, että juuri Sinä olet itsellesi tärkein. Löydä siis aikaa itselle. Oma laatuaika on jokaiselle yksilöllistä. Se voi olla on shoppailua, käynti kampaajalla, koiran kävelyttäminen ta kirjan lukeminen – pääasia, että se on hauskaa ja Sinulle nautinto.

 

  1. Onnellisuus alkaa korvien välissä

    Szczęście zaczyna się w głowie

Elämä tuo mukanaan monenlaisia hankaluuksia. Ethän anna pienten asioiden uskotella, että olet epäonnistunut – ja ethän jää potemaan menneisyyden virheitäsi. Opi virheistä ja kulje rohkeasti eteenpäin. Asenne ratkaisee: myönteinen ajattelutapa auttaa Sinua viemään asioita haluamaasi suuntaan.